Annott Only You ja Rammstein
 
Annott Only You


Etusivulle
Esittely
Airedalenterrieri
Koirat
Pentueet
Sukulaisia
Kuvagalleria
Tapahtumat
Vieraskirja
Linkit
Blogi




Webmaster
Johanna Vironmäki


Päivitetty 11.02.2008
Tapahtumat
Astutusmatka 2008
04.-07.01.2008. Matkasimme Ruotsiin Riemun sulhasen Brunon luokse. Matkassa mukana Riemu, Erika, Ari, Minja ja minä. Menomatkalla laiva keinui todella paljon, mutta Riemua heiluminen ei haitannut. Tukholmasta matka jatkui 300 km päähän Karlstadiin. Päivät vietimme Brunon ja Lenan luona ja yöt läheisessä hotellissa. Riemu hurmasi hotellin henkilökunnan ja sai heiltä kinkkua aina respan ohi kulkiessamme. Etukäteen jännitti minkälainen Bruno on "livenä", mutta koira täytti kaikki odotuksemme. Niin järkevää ja hyväluonteista nuorta airisurosta saa hakea! Bonuksena päälle Bruno on todella komea herrasmies!!

Agilitykisat 04.11.2007
Lohjalla. Erika kisasi Riemun kanssa (kakkosluokassa) hyppyradan, minä agilityradan. Kisasin myös Hipan ja Riskin kanssa ykkösluokassa. Hipan ensimmäinen virallinen kilpailu ja tulos. Riski teki nollaradan ja sijoittui toiseksi! Erika "haki" syksyllä Riskille parit nollat, joten tämä oli kolmas, eli sertifikaatti ja Riski siirtyi kakkosluokkaan! Mahtava päätös erinomaislle viikonlopulle!

Luonnetesti 2007
Helsingissä 03.11.2007. A-pentueen tytöt osallistuivat luonnetestiin erinomaisin tuloksin. Päivä oli erittäin mielenkiintoinen ja sain olla ensimmäisistä omista kasvateista todella ylpeä =)! Hipasta ja Riemusta tuli hyväksytyn testin ansiosta Suomen muotovaliota!

Ulkoilupäivä 2007
Espoon Pirttimäessä 14.10.07. Lähdimme ulkoilemaan Satyn järjestämään ulkoilupäivään Oonan, Riskin, Hipan ja Riemun kanssa. Kävimme metsässä lenkillä airisseurassa ja sen jälkeen osallistuimme leikkimieliseen kilpailuun, missä piti kantaa lelua, saada makupaloja motivointipallosta, löytää namit kupin alta ja nopein koira voittaa. Meidän porukka pokkasi kaikki palkintosijat... ai miten niin meidän koirat ovat "hieman" ahneita ja toimeliaita ;)?

Agilityn rotumestaruus 2007
Hyvinkäällä 19.08.07. Airiksia osallistui kilpailuun 8. Erika kisasi Rondan, Riemun ja Riskin kanssa. Riski otti nollavoiton virallisessa 1-luokan kilpailussa ja sai hyvät lähtöpisteet finaaliradalle. Virallisen kisan ja finaaliradan yhteispisteillä Riski voitti airisten agilityn rotumestaruuden!! Toiseksi tulivat Tiina ja Niki.

Roturace 2007
Hyvinkäällä 04.08.07. Energetics Girl Power-joukkue (a-pentueen siskokset Aida, Hippa, Riemu, Siro) osallistuivat juoksukilpailuun. Nopein ja hitain aika poistetaan ja kaksi keskimmäistä aikaa otetaan mukaan joukkueen tulokseen. Oli hellepäivä, mutta kuumuudesta huolimatta koirat pinkoivat lujaa! Kärkisijoille ei ollut asiaa, mutta hauskaa oli.

Airisleiri 2007
Pomarkussa. Lähdimme Petran kanssa reissuun asuntoautolla (kumpikaan ei ollut ikinä ajanut isoa autoa). Mukana matkassa Mea-vauva 8kk, Oona, Riski ja Hippa (ja maha, minulla reilu kuukausi laskettuun aikaan). Energetics koirista leireilemässä oli myös Riemu. Sateinen viikko hurahti pääasiassa lapsen ja mahan ehdoilla, mutta toki koiria koulutettiin, lenkkeiltiin, uitiin, osallistuttiin kilpailuihin ja leirinäyttelyyn. Riemu ja Hippa keskittyivät agilityn ja peltojäljen harjoitteluun ja Oona ja Riski muistuttivat mieleen tokon liikkeitä. Riski ja Erika voittivat agilitykisat ja saatin kiertopokaali vuodeksi palkintokaappiin (Oona on voittanut saman pytyn vuonna 2005). Lahjattomat treenaa, on Riskin motto ;)! Hippa tuli agilityn möllikisassa toiseksi. Osallistuin Riemun kanssa perinteiseen Tuomaan Tuoppi-tottelevaisuuskisaan. Riemu yritti parhaansa mukaan ymmärtää väärän ohjaajan ruotsinkielisiä käskyjä ;).

Agirotu 2007
Vöyrillä 6.-8.7.07. Lähdimme Riskin kanssa matkaan kavereidemme Heidin ja hollanninpaimenkoira Savan kanssa. Itse en ison mahani kanssa enää voinut ratoja juosta, joten vietin viikonlopun turistina kisoja seuraten ja airiksia ja Savaa katsomossa kannustaen. Riski kisasi Erikan kanssa airisten joukkueessa. Hippa oli mukana möllijoukkueessa, joka sijoittui hienosti palkinnoile! Riemulla oli joukkuekisan lisäksi useita yksilökilpailuja vknlopun aikana.

Juhannus 2007
Vietimme juhannusta Lentiiran lomakylässä. Matkaa sinne on yli 600 km. Ahtauduimme koko porukka (3 pariskuntaa, 2 vauvaa, 3 airista) samaan mökkiin, sopu sijaa antaa ;). Koirat saivat nauttia juhannuksesta täysillä! Luulivat varmasti omistavansa koko paikan, sillä saivat lomakylän emännän luvalla juoksennella koko juhannuksen vapaana, uida, riehua ja lenkkeillä. Pihapiirissä oli hevosaitaus ja alkuun kauhistutti, että mitähän airiskolmikko keksii. Onneksi koirat päättivät pysytellä hevosista kaukana ja käyttäytyivät oikein mallikkaasti!

Etusivulle  Sivun alkuun