|
|
Esittely
|
Olen Katariina Martelius, koiraharrastaja Hyvinkäältä. Perheeseeni kuuluu aviomies, vajaa 3-vuotias tytär, v 1-vuotias poika sekä veteraani-ikäiset
airikset Oona ja Riski.
Airisten kanssa olen ollut tekemisissä vuodesta 1990 lähtien. Tuolloin sain ensimmäisen airisurokseni Tsoukin
(Soft-Air Showman). Virallisesta nimestään huolimatta Tsoukki ei ollut näyttelykoira, vaan eleli
tavallista kotikoiran elämää. Tsoukki osallistui pariin näyttelyyn ja kävin sen kanssa satunnaisesti
koirakoulussa. Agilityn alkeisiinkin tutustuttiin. Kuuluin Suomen Airedalenterrieriyhdistyksen johtokuntaan
vuosina 2003-2006.
Oona tuli minulle sijoitukseen keväällä 2000. Oonan kanssa harrastamme agilityä ja tokoa.
Ensimmäistä kertaa kokeilimme agilityä Oonan ollessa 1,5-vuotias. Pitkään odotettuamme pääsimme mukaan
lajin pariin. Vuonna 2006 saavutimme osallistumisoikeuden agilityn SM- kisoihin, missä airis on aika
harvinainen näky. Harjoittelimme agilitya Agility Sport Teamissä Espoossa ja kilpailimme Maxi 3-luokassa .
Vuoden 2006 syksyllä Oona tippui pahasti puomilta ja satutti selkänsä. Tapaturmaan valitettavasti päättyi
Oonan agilityharrastus. Tokossa on suoritettuna alokasluokka ja mahdollinen seuraava koitos on avoimessa
luokassa. BH-kokeen suoritimme keväällä 2004.
Oona kävi nuorempana ahkerasti näyttelyissä. Oonasta tuli Suomen muotovalio nopealla aikataululla.
Ensimmäisessä junioriluokan näyttelyssä se sai ensimmäisen sertinsä ja melkein heti perään toisen.
Kolmas serti tuli heti, kun sen sai ottaa vastaan, ensimmäisestä avoimen luokan näyttelystä.
Luonnestestiin Oona osallistui nuorena, juuri täytettyään kaksi vuotta. Oonalla on kaksi Cacibia Suomesta.
Kesällä 2002 Oona hoiti sijoituskoiran tehtävän ja synnytti 10 pentua kennel Annottiin.
Sain olla mukana alusta lähtien ja nähdä läheltä, mitä kasvatustyö käytännössä on. Tästä pentueesta
perheemme kasvoi karvaisella perheenjäsenellä, Riskillä.
Riskin kanssa on harrastettu agilityä vaihtelevalla treeni-innolla. Nykyisin Riski nauttii lähinnä metsälenkeistä ja omasta pihasta. Eiköhän Riski nähdä tänäkin vuonna lainaohjaajan kanssa muutamassa kilpailussa. Riski osallistui pitkän tauon jälkeen vuonna 2007 muutamaan 1-luokan
kilpailuun hyvällä menestyksellä ja nousi nopeasti kakkosluokkaan. Riski voitti airisten agilityn
rotumestaruuden (ohjaajana Erika Pasanen). Sama pari voitti myös airisten kesäleirin agilitykilpailut.
Luonnetestissä Riski kävi syksyllä 2005. Näyttelykehissä Riskiä ei pahemmin ole nähty. Muutamissa
näyttelyissä on käyty, mutta hyvistä arvosteluista huolimatta tuloksena jokaisesta ”vain” erittäin hyvä.
Latviassa käväistiin näyttelyssä ja sieltä tuliaisena Serti ja VaraCacib.
Oonan toinen pentue syntyi tammikuussa 2005. Se oli ensimmäinen kennel Energeticsin pentue. Pentuja syntyi yksitoista, 7 urosta ja 4 narttua. Kaikki pentueen nartut osallistuivat luonnetestiin syksyllä 2007 erinomaisin tuloksin. Sijoitukseen lähti kaksi narttua, Hippa ja Riemu, molemmat ovat Suomen muotovalioita. Riemun pennut (B-pentue) syntyivät maaliskuussa 08. Pentujen jälkeen Riemu siirtyi virallisesti Erika Pasasen omistukseen. Hipan sijoitussopimus muuttui matkan varrella ja teimme Petra Piiraisen kanssa Energetics C-pentueen yhteistyönä. Pennut asuivat kotonaan Hipan luona. Pentujen jälkeen Hippa siirtyi kokonaan Petran omistukseen.
Riemun pentueesta sijoitukseen lähti lupaava airisneito Huima. Aika näyttää, mitä Huimasta tulee isona ja jatkaako Huima Energetics- sukua. Jos terveystulokset, luonne ja ulkonäkö täyttävät vaadittavat kriteerit, Huimasta voisi tulla äiti vuonna 2011. Hipan pentueesta sijoitukseen lähti Rytmi. Rytmillä todettiin syksyllä 2008 allergiaa, joten valitettavasti tämä ihastuttava airisneiti ei tule saamaan pentuja. Pentuhaaveiden kariutumisesta huolimatta Rytmi tullaan varmasti näkemään niin näyttelykehissä kuin pk-kisoissa! C-pentueesta Energetics Calamity Jane "Keltsi" teki kesäkuussa 2010 historiaa saavuttamalla FI JVA-arvon, olemalla Suomen ensimmäinen jäljestysvalio-airis!!
Saksasta astutusmatkalta (keväällä 2010) lähti "heräteostoksena" mukaan vastustamaton käyttölinjainen airistyttö Wolke von Erikson, jonka omistamme Erika Pasasen kanssa. Wolke muuttaa heinäkuussa sijoituskotiin. Wolke on todella lupaava harrastuskoira, aika näyttää mitä siitä tulee.
Eneregtics D-pentue syntyi 01.07.2010. Emä on Riemu ja isä on saksalainen Eddy von erikson. Teemme pentueen yhdessä Erika Pasasen kanssa. Lisätietoja D-pentueen omasta blogista.
Kasvatustavoitteenani on terve airedalenterrieri sekä näyttely- että käyttökoiraksi.
Tärkeimpänä ominaisuutena koiranjalostuksessa pidän terveyttä ja luonnetta, rodunmukaista rakennetta ja
ulkonäköä unohtamatta.
|
|
|